Edunvalvontavaltuutus – varmuuden vuoksi

Edunvalvontavaltuutuksella varaudutaan tilanteeseen, jossa muistisairaudesta tai muista syistä johtuen päivittäisten oikeustoimien hoito muodostuu liian vaikeaksi. Kysymys voi tällöin olla esimerkiksi laskujen maksusta nettipankin välityksellä tai muusta asioinnista viranomaisten kanssa. 


Edunvalvontavaltuutus on hyvä tehdä silloin, kun asioiden hoitaminen vielä sujuu. Se tulee kuitenkin voimaan vasta sitten, kun asiaan erikoistunut lääkäri on kirjoittanut valtuuttajan toimintakyvystä lääkärinlausunnon ja siinä olevista puutteista, minkä jälkeen maistraatti on hakemuksesta vahvistanut edunvalvontavaltuutuksen voimaantulon.


Edunvalvontavaltuutus on erotettava holhottavaksi julistamisesta. Siitä ei ole kysymys, vaan edunvalvontavaltuutuksella henkilö määrää toisen, yleensä hänelle läheisen henkilön hoitamaan puolestaan häntä koskevia sopimusasioita.

Tärkeää on huomata, että edunvalvontavaltuutuksella voidaan määrittää, mitä asioita valtuutettu voi valtuuttajan puolesta tehdä sekä tarkentaa näiden toimien sisältöä.

Lakimiestyössä edunvalvontavaltuutuksen tarve nousee usein esille tilanteessa, jossa henkilö haluaa laatia testamentin. Tällöin joudutaan usein pohtimaan, mitä asioita voidaan määrätä testamentilla ja missä taas tarvitaan edunvalvontavaltuutusta. Asiantuntijan käyttäminen on näissä tapauksissa järkevää siksi, että lain säännökset tulevat huomioiduksi. Tärkeää on myös varmistaa, että edunvalvontavaltakirjan laatijan oma tahto toteutuu kaikissa olosuhteissa. Myös tässä kokeneella asiantuntijalla on paljon annettavaa.

Ota yhteyttä
050 536 5888

Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi, otamme yhteyttä!

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.